Trafomic/Walle tukee nuorta lahjakasta kuulantyöntäjä Minttu Laurilaa

Julkaistu 24.6.2024
Kotimainen Walle tukee Minttu Laurilaa MM-kisa tavoitteessaan.
Kotimainen Walle tukee Minttu Laurilaa MM-kisa tavoitteessaan.

Tavoitteena nuorten MM finaali

Turkulaisen Laurilan vuoden 2024 tavoitteena oli päästä nuorten MM-kisoihin. Tämän hän saavutti rikkomalla vaaditun tulosrajan.  Nyt kauden päätavoitteena onkin päästä nuorten MM-kisoissa finaaliin saakka.

Ennen Perussa järjestettäviä MM-kisoja on kuitenkin luvassa vielä muita näytönpaikkoja. Seuraavana Laurila valmistautuukin 27. kesäkuuta alkaviin Kalevan kisoihin ja siellä tavoitteena on päästä kuuden parhaan joukkoon.

Nuoresta iästään huolimatta Laurila on jo ehtinyt saavuttaa paljon. Palkintokaapista löytyy mm. U20 Pohjoismaiden mestaruus, U20 EM 6. sija, U20 Suomen mestaruus ja Kalevan kisojen 6. sija.

Trafomic tukee mielellään jatkossakin Minttu Laurilan kaltaisia nuoria urheilijoita, joilla on tavoitteet korkealla.

Minttu Laurilan Instagram: https://www.instagram.com/laurilaminttu/


Viimeisimmät artikkelit

5.8.2026

Wallen sponsoroima Minttu Laurila EM-kisoihin

Kuulantyöntäjä Minttu Laurila, 21, on ansainnut paikkansa aikuisten yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Naisten kuulantyönnön karsinta käydään maanantaina 10. elokuuta kello 12.35 Suomen aikaa.

24.6.2026

Trafomic Oy palkkaa kymmenen kesäharjoittelijaa Raision tehtaalle Walle-sähkölatausasemien tuotantoon

Monelle nuorelle kesätyöpaikan löytäminen on tänä vuonna kiven alla. Raisiolainen Trafomic Oy palkkaa kymmenen kesäharjoittelijaa. Yritys haluaa avata nuorille oven työelämään ja varmistaa,…

24.6.2026

Tulevaisuuden latausinfrastruktuuri rakentuu avoimuudelle

Walle laajentaa operaattori-integraatioitaan. Tämä tuo taloyhtiöille, yrityksille ja suunnittelijoille entistä enemmän valinnanvapautta latauksen hallintaan ja laskutukseen. Sähköautojen latauspisteiden hankinta on ajankohtaista niin…